Cuckoo Workout  tuli Cybercomilla käyttöön koronakevään muokatessa työskentelyn tapoja ja työntekijöiden siirtyessä enimmäkseen etätöihin. Henkilöstöosasto huolestui työntekijöiden hyvinvoinnista ja työn tauotuksesta osana jaksamista tässä uudessa työtavassa. Siksi he päättivät ottaa Cuckoo Workoutin käyttöön piristämään ja liikuttamaan henkilökuntaa. Sen jälkeen Cybercomin työntekijät ovat tauotelleet, kilpailleet ja komeilleet kolme viikkoa Liigapörssin kärjessä, eli yrityksenä olleet keskisuurten yritysten aktiivisin kolme pimeää syysviikkoa putkeen! Cybercom on ottanut Cuckoon avoimin mielin vastaan ja käytön myötä huomanneet taukoliikunnan suuret hyödyt.

Cybercomin sisäinen aktiivisuuskilpailu järjestettiin syksyllä ja se lisäsi työntekijöiden keskeistä yhteisöllisyyttä loka-marraskuussa. Yksi kilpailun voittajista toteaa, että Polarin fitnesskello palkintona oli suurin porkkana kisan aikaiseen aktiiviseen tauotteluun ja kookospähkinäpisteiden keräilyyn. Kello on voitosta asti ollut aktiivisessa käytössä!

Voitto tuntui mahtavalle, koska en ikinä voita missään arvonnoissa mitään, piti kaksi kertaa katsoa että onko tuo oikeasti nimeni voittajien listassa.

Vaikka kilpailut, palkinnot ja pelillisyys Cuckoossa innostaa, niin cybercomlaisille suurin motivaattori Cuckoo Workoutin käyttämiseen on ehdottomasti se olo, joka tauoista tulee. Taukojen jälkeen olo on tehokkaampi ja virkeämpi, ja käyttäjät ovat huomanneet, että täytyy vain muistaa, ettei pienellä tauottelulla missään tapauksessa menetä mitään – päinvastoin ne minuutit, jotka käyttää tauotteluun, saa heti takaisin suuremmalla tehokkuudella ja energisemmällä otteella työtehtäviin.

On hauska huomata miten pieni liike virkistää kehoa ja mieltä, ja töitä jatkaa jotenkin astetta energisemmin.

Kun on hetken ollut aivan muissa maailmoissa ajatus kulkee taas aivan erilailla.

Omille tiimiläisilleni olen suositellut [Cuckoo Workoutin] käyttöä.

Cuckoon liikunnallinen hyöty on myös tullut suurena apuna etätyöläisille. Cybercomlaiset huomauttavat kuinka paljon hyöty- ja arkiliikunta vähentynyi etätöiden alettua. Enää ei kävellä kollegan luo juttelemaan niitä näitä, ei käydä ulkona lounaalla ja välimatkat jääkaapille ja vessaan ovat lyhentyneet huomattavasti. Myös työmatkat, joihin kuului kävelyä tai pyöräilyä, ovat jääneet pois. Cybercomilaiset pakottavat itsensä liikkumaan ja keksivät tekosyitä penkiltä nousemiselle, sillä luontainen pieni liikunta, jota toimistolla tapahtuu, katosi. Koronarajoitteet vaikuttivat myös salilla käyntiin ja vaikeuttivat liikunnallisuutta vapaa-ajalla, mutta monet ovat kuitenkin löytäneet ulos lenkkipoluille, jotta aivot saavat happea ja lihakset hommia. Myös kotona työskentelyn ergonomia on ollut haasteellista ja työntekijät ovat huomanneet tarvitsevansa tukea esimerkiksi korkeussäädettävistä työpöydistä. Cuckoon kiekaukset kuitenkin muistuttavat henkilöstöä nousemaan ja pitämään taukoja antaen keholle tarvittavaa liikuntaa ja aivoille hengähdystauon. Ja kuten tiedämme, monella pienellä toiminnolla on suuri vaikutus kokonaisuuteen.

Yllätyksenä on tullut se kuinka suuri vaikutus näinkin pienillä tauoilla voi olla, siis ettei välttämättä tarvitse tunnin hikiliikuntaa saadakseen hyödyllistä liikuntaa.

Yksi Cybercomilainen myös toteaa, että Cuckoosta on hyötyä kun vapaa-ajalla tai viikonloppuisin opiskelee. Koulussakin pidetään välitunteja koska tutkimuksissa on todettu, että tauot ja erityisesti liikunnalliset tauot helpottavat uuden oppimista iästä riippumatta. Eli miksi liikunnalliset tauot tai “välitunnit” jäävät pois aikuisiässä? Myös opiskellessa ja töissä oppii koko ajan uutta, joten kaikille olisi hyödyllistä pitää välitunteja arjessaan.

Cybercomilaisten suosikit ja vinkit:

  • Niska- ja hartiaseudun taukojumpat (löytyvät omasta kategoriastaan)

  • Ulkoilmabreikit

  • Asennon vaihto – kokeile syväkyykkyasentoa muutaman minuutin ajan, tekee hyvää selälle

  • Tauon jälkeen, jää seisomaan ja tee töitä seisten vähän aikaa. Kynnys tehdä töitä seisten on matalampi kun on jo noussut taukoa varten seisomaan.

  • Joogatauko työajan jälkeen auttaa rentoutumaan ja palautumaan työpäivän jälkeen

Ainoa ongelma on ollut kun Cuckoo-muistutus tulee kesken palaverin tai kesken lauseen kirjoittamisen, ja kun tehtävä on saatu loppuun niin on unohtanut, että tauko piti ottaa. 

Mutta kun tulee sopiva hetki ja satun muistamaan tauon pitämisen niin miksipä en nousisi hetkeksi jumppaamaan?

Cuckoon tauot ovat helppoja ja hauskoja ja varmasti jokaiselle löytyy omia suosikkitaukoja. Voimme lämpimästi suositella Cuckoo Workoutia myös muille, jotka kaipaavat taukoja työpäivään.