6.30 Herätyskelloni soi, torkutan, torkutan uudelleen… Revin itseni pois sängystä ja vuoraudun toppavaatteisiin. Olen henkeen ja vereen avantoihminen, mutta en aamuihminen. Kollegani Antonin tammikuun terveysbuumi on kuitenkin lupaavasti jatkunut helmikuun puolelle ja olemme käyneet aamuisin avannossa. Avannolle vaeltaessa mieli ja kroppa ovat vähintäänkin yhtä kylmiä kuin pakkassää, ollaan me suomalaiset hulluja.

7.30 Meidän tiimin Anni on myös intoutunut mukaan aamun uinteihin. Tämä on sitä joukkopainetta parhaimmillaan! Odotellaan Annin kanssa Antonia, joka on taas myöhässä. Kun porukka on kasassa ei ensikertalaisia päästetä yhtään muita helpommalla, vaan jokaiselle kellotetaan Ignatesta minuutin verran uintiaikaa. Pelkkä lyhyt dippaus saa lähinnä aikaan vain kauhunsekaisen tunteen, eikä kehon oma lämmitysmekanismi ehdi mukaan. Tämän vuoksi vedessä olisi hyvä oleilla n. 30 sekuntia. Avannossa minua houkuttaa kaksi puolta, joista ehdoton ykkönen on sen hermostoa ja mieltä rauhoittava puoli. Hyvänä kakkosena tulee kuitenkin niin kutsuttu extreme, joka saa joka kerta ylittämään itsensä, sillä jääkylmään veteen pulahtaminen tuntuu aina vaistojen vastaiselta. Tämä ajaa välillä haastamaan omia rajoja myös siellä oleilun suhteen ja tämän hetkinen ennätykseni onkin viisi minuuttia. Tästä tuskin saa mitään erityisiä terveyshyötyjä, mutta hupia itselleen.

8.00 Paras fiilis avannon jälkeen on pukkarissa, jolloin huomaat täydellisen läsnäolontunteen ja virkeän olon kehossa. Kuulin avantoseuramme jäseneltä, että hän on seurannut omasta kellostaan, miten syke laskee avannon jälkeen. Olin vähän skeptinen, mutta aloin seuraamaan tätä ja totta se on! Kun istahdat avannon jälkeen pukkariin ja nautit tuosta seesteisestä olosta, jossa yhdistyy itsensä ylittäminen, hermoston rauhoittuminen ja mielen hiljentyminen. Huomaat myös kellostasi, miten sykkeet laskevat jopa yöllisille leposykkeille. Oma alin sykedippini on 36, aika hurjaa. Tämän vuoksi stressaavimpina aikoina olen hakenut näitä sykedippejä kaksi kertaa päivässä avannosta. Kun sykkeet eivät meinaa laskea yöllä normaalille tasolle, rauhoittaa kehoa ja mieltä palautumisen tunne, jonka avannosta saan.

8.15 Lähdemme reippailemaan töihin. Stressi ja huolet jäivät jäiseen veteen ja askel on taas kevyt. Tästä matkasta keräänkin lähes puolet päivän askelsuosituksesta.

12.00 Lounaaseen mennessä Polar ei ole ehtinyt muistuttaa minua passiivisuudesta, jota se tekee jos tauot työpäivän aikana unohtuu. Pidämme säännöllisesti yhteiset taukojumpat etäyhteyksin klo 10.30 ja klo 14.00. Tällä hetkellä kelloni on antanut minulle hyvää palautetta unestani ja olen onnistunut palauttamaan laadukkaat yöunet vuodenvaihteen stressipiikin jälkeen. Sitä on tukenut säännöllisten taukojen lisäksi avanto ja unirytmi, johon erityisesti yhteisesti sovittu aamuavanto pakottaa. Lisäksi nämä upeat talvikelit ovat addiktoineet minut hiihtoladuille.

17.30 Nappaan sukset kainaloon ja hyppään ratikkaan kohti Keskuspuiston hiihtolatuja. Metsän hiljaisuus ja raitis ilma rahoittavat aisteja. Lumen narske sauvoista ja päättymättömät ladut talven ihmemaassa ovat minulle meditaatiota parhaimmillaan. Tuntuu kuin työpäivän jälkeen sukeltaisi toiseen todellisuuteen. Tunnelma laduilla on perinteisen laturaivon sijaan myötätuntoista onnen jakamista ja moni huikkaakin ohi hiihtäessä, että “On tämä vaan niin mahtavaa!”. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Hiihdon aikana laitan treenin päälle kellosta ja seuraan lenkin keskisykkeitä, matkaa ja vauhtia. Olen liittänyt kelloni Strava -sovellukseen, jota pidän omana treenipäiväkirjana. Lisään sinne myös kuvia laduilta ja jaan ne Strava-ystävieni kanssa.  

19.30 Kuumaan suihkuun, ruokaa ja viltin alle kirjan pariin. Tykkään iltaisin lukea selfhelp-hömppää, joka pitää ajatukseni pois työasioista. Illan päätteeksi rentoudun piikkimatolla. 

22.15 Tykkään seurata unenlaatua kellostani, sillä se auttaa ennakoimaan stressipiikkejä. Usein kello näyttää kohonneita sykkeitä ennen kuin itse tunnen sen. Tärkeintä on kuitenkin oma fiilis. Kello on hyvä renki, muttei isäntä ja liika mittaaminen voi johtaa stressiin. Jos kello näyttää palautumisen olleen heikkoa, on tärkeää katsoa taaksepäin koko päivää, ei vain tunteja ennen nukkumaanmenoa. Päivän aikaisilla valinnoilla rakennetaan hyvä uni.

Nautinnollisia seikkailuja talven ihmemaassa!

Pakkasterkuin,

Veera

Polar, jota me Cuckoolla kutsumme lempinimellä Poltsu, on meidän pitkäaikainen yhteistyökumppanimme. Polar tarjoaa tuotteitaan palkintona meidän aktiivisille Kukkuilijoille. Polar-kellot ovat mahtava tuki kaikentasoisille kuntoliikkujille sekä aktiivisemmille urheilijoille. Koodilla CUCKOOPOLAR saat 20% alennusta mm. Ignite kellosta, joka löytyy ranteestani. Lue lisää Cuckoo-sovelluksen Palkinnot-sivulta.